Ryskästä vetokoira

Neljä vuotta oon opettanut Ryskälle, että ei saa vetää, ja nyt viime aikoina päinvastoin oon yrittäny saada sen vetämään. Keksin nimittäin meille uuden harrastuksen. Ostin Potkurin. Vanhan ajan kunnon potkukelkan ja Ryskälle vetovaljaat.

Pitkiäkin lenkkejä ollaan käyty. Jopa 17 kilometriä, vielä ku mettäautotiellä pääsi kulkemaan ennenku pehmeni kelit liikaa. Siinä on emännällä hiki virrannu, ku eihän se oo tarkotus että olisin vaan kyytiläinen, varsinkaan ku ne mettäautotiet ei joka paikasta oo lingottuja, vaan paikoitellen on menty jotain traktorin uraa neljäkin kilometriä, ennenku taas ollaan lingotulla osuudella. Vaan poika on nauttinut. Ei se kyllä mikään ihmekään oo, ku pyöräily kauden jälkeen ei oo päässyt ku narulenkille kävelemällä. On meillä kunnossa kasvattamista, että ens talvena päästään oikeen kunnolla potkutteleen. Vaan kohtahanse taas alkaa pyöräilykausi.

Vaan ei sillä pojalla oo tekemätöntä paikkaa koirana. Mulla ei oo ikinä ennen ollu koiraa joka vaatisi niin paljon mielikuvitusta kotona pitämiseksi ku Ryskä. Kaupungissa asuessa piti isännöitsijältä pyytää asentamaan lisä salpoja oviin ku Ryskä auko kaikki ovet ja oli kartsalla ku piti olla kotona. Täällä maalla meillä on ovet lukossa Ryskän takia silloinkin ku ollaan kotona. Se mokoma olis muuten koko ajan metässä. Yhden talven meillä toimi se näkymätön aita, sen jälkeen Ryskä oppi ylittämään senkin eikä siitä oo enää mitään hyötyä. Viimeisin mitä se on keksinyt niin se osaa avata narun lukon. Normaali lukko joita on talutushihnoissa ja hevosten riimunaruissa niin Ryskä aukoo ne. Epätoivo iski ku samana päiväna löyty pihalta vain pelkkä naru kolme kertaa saman päivän aikana. Panta oli kaulassa, eli Ryskä oli avannu lukon. Aloin pitämään kahta lukkoa narussa. Niitä Ryskä ei vielä oo yhtä aikaa avannu, varsinkin ku ne kiinnittää pantaan toisen toisin päin.

Mä oon sanonu siitä lähtien ku Ryskä tuli taloon, että mulla on liian viisas koira. Onneksi se on hyväluontoinen kun on tuommonen Houdini ja on musta ja iso ja sillä on sitä vauhtiaki enemmän ku normaalikoirassa.

Renttu on valeraskaana

Joo, mun ainoa aito urkki on tosiaan "valeraskaana". Kun nyt on niin, että meillä asuu Rentun tyttöpentu täällä kotona, niin jotain oli tehtävä, ettei pääsisi tulemaan sukurutsa pentuja- Vielä en ole valmis leikkauttamaan Renttua, niinpä kyselin eläin lääkäriltä olisiko jotain "jarrua" koiralle. Olen kuullut, että tabletteja on. Yksi Nappulan juoksuaika keväällä oli jo ja se oli Rentulle kauheaa kidutusta, ku tyttö haisi niin hyvälle eikä lähelle päässyt. Jos ei ihmiset estäneet, niin Ryskä the "piip-poliisi" kävi päälle. Sinänsä hyvä, että ilman ei toivottuja tiineyksiä selvittiin.

Syksy tuli ja naapurin tyttökoiralle joka on myös Rentun pentu tuli toinen juoksu, ja vahtiminen alkoi oleen aika työlästä. Otin siihen eläinlääkäriin yhteyttä ja hän neuvoi, että laitetaan ihon alainen kapseli. Niin kutsuttu tilapäinen sterilointi, joka on vähintään puoli vuotta voimassa. Varmempi kuulemma ku mitkää pillerit. Tartuimme tuumasta toimeen ja hoidimme homman.

Kapseloinnin jälkeen Renttu on ollut kuin toinen koira. Äijämäisyys, se vähäinen mitä Rentussa on koskaan ollut jäi pois ja pojasta tuli todella hellyyden kipeä. Sen lisäksi se alkoi hoitamaan vinkuleluja. Yksi vaaleanpunainen possu joka röhkii vinkumisen sijaan on kaikkein rakkain. Sitä se kantaa ja hoitaa päivät pitkät. Renttu ei ole koskaan ennen perustanut mistään leluista.

Kuinka huijaat Ryskän kiinni

Ryskä jos kuka on riistaverinen. Kun sillä on hyvä haju, oli sitten kyseessä pyyn räähkänä tai pupujussi, niin silloin se ei näe eikä kuule mitään muuta. Jätkä saattaa juosta ohi puolen metrin päästä, eikä näe tai haista vaikka sisäfilepihviä roikottais nenän edessä. Kuitenkin varmin käsky jolla pojan saa yleensä kutsuttua sisälle on SYÖMÄÄN!!

Tässä taannoin eräänä kesäiltana Ryskä sitten sattui pääsemään irti, ja mulla oli aamuksi töihin meno. Edellisen kerran kun oli karannut tuli vasta kahen aikaan yöllä. Päätin, että en valvo aamuyölle asti, nyt punnitaan mikä on pojalle tärkeetä. Otin Rentun mukaan ja kasan koiran nameja. Suosituin leikki Ryskän kanssa on kopinottaminen, ja mikä parempaa niin namin koppaaminen.

Seurasin haukkua. Pyyt siellä härnäsi Ryskää ja se pysyi suht pienellä alueella, vaan ei kiinni anna, ei sitten millään. Kun pääsin näköetäisyydelle aloin heittään Rentulle koppia. Ryskä mokoma vaan vilkaisi olkansa ylitse ja jatkoi puissa istuvien pyiden jahtaamista. Kokeilin uudestaan, ja olin "kiinnitämättä huomiota". Ei vaikutusta. Päätin, että nyt täytyy ottaa kovat kainot käyttöön.

Kun jälleen pääsin Ryskän lähettyville, noin 10 metrin päähän, kompastuin maahan ja "loukkasin" itseni tosi pahoin. Minuun sattui, en päässyt ylös, mutta valitin ja voivotin ja itkin ja paruin. Ryskä tuli heti parin metrin päähän ja oli vähän hätääntyneen oloinen. Sitten se käänsi kuononsa kotia kohti ja alkoi haukullaan kutsumaan isäntää. Haukku muuttui "tule ja auta minua" -haukuksi, jota Ryskä käyttää silloin ku on onnistunut solmimaan pihalla narunsa, eikä pääse omin avuin irti. Hetkisen se haukkui, ja kun kukaan ei tullut ja minä vain kovasti valitin, niin tuli viereen ja alkoi hoitaan mua. Otin koirasta kiinni, nostin itseni ylös, kytkin koiran ja jatkoin lievää valittamista ja annoin koiran auttaa minut kotiin. Koko loppuiltana ei ryskä väistynyt viereltäni. Olihan se pelastanut minut metsästä.

Uusi kasvo

Meillä on uusi koira. Raivo. Tai se on mun tytön koira. Raivo on Rentun pentu ja ryskän paras kaveri. Isäntä sanoo sitä Nappulaksi. Kulunut vuosi on ollut koirillekin rankka. Alkuvuodesta Ryskä sairasti jalkaansa. Se loukkasi tai reväytti sen maastolenkillä hevosten kanssa kerran, ja sen jälkeen alkoi aina ontumaan kun oli vähän rasittanut itseään. Kesällä näkymätön aita meni epäkuntoon, ja sen jälkeen Ryskä ei ole sitä niin ehdottämasti kunnioittanut. Se ottaa vauhtia ja juoksee yli kivusta välittämättä, kun sille päälle sattuu.

Syyskuussa Ryskä jäi auton alle. Koko kylki kuoriutui nahattomaksi. Se on kuitenkin toipunut vammastaan ihan kohtuullisen hyvin. Pari viikkoa Ryskän onnettomuuden jälkeen Renttu jäi Nellin polkemaksi. Onneksi ei loukkaantunut pahemmin. Parin päivän "sairasloma" ja koira on lähes entisensä. Sen se kuitenkin oppi, että ei ihan niin hanakasti oo enää hevosia haukkumassa. Silloin sen pitää aina tulla hämmentämään kun se luulee, että minä oon vaarassa. Jos siis oon laitumessa ja hevoset innostuu laukkaileen vaikka ne ei ois mun lähelläkään, niin Renttu haluaa "pelastaa" minut hevosten jalkoista ja kiinnittää niiden huomion itseensä, jotta ne ei mua polkis. Se siis vaikka henkensä uhrais mun puolesta.

Syyskuussa sitten syntyi Raivo. Nätti tyttö. Marraskuussa se tuli kotiin emonsa luota, ja on sopeutunut tosi hyvin elämään täällä Huvikummussa. Raivo ei ole nimensä mukaisesti mitenkään raivokas, vaan pikemminkin suht rauhallinen ja nöyrä penikka. Siitä tulee vielä ihan hyvä koira.