tiistai 25. tammikuuta 2011

Uusi kasvo


Meillä on uusi koira. Raivo. Tai se on mun tytön koira. Raivo on Rentun pentu ja ryskän paras kaveri. Isäntä sanoo sitä Nappulaksi. Kulunut vuosi on ollut koirillekin rankka. Alkuvuodesta Ryskä sairasti jalkaansa. Se loukkasi tai reväytti sen maastolenkillä hevosten kanssa kerran, ja sen jälkeen alkoi aina ontumaan kun oli vähän rasittanut itseään. Kesällä näkymätön aita meni epäkuntoon, ja sen jälkeen Ryskä ei ole sitä niin ehdottämasti kunnioittanut. Se ottaa vauhtia ja juoksee yli kivusta välittämättä, kun sille päälle sattuu.

Syyskuussa Ryskä jäi auton alle. Koko kylki kuoriutui nahattomaksi. Se on kuitenkin toipunut vammastaan ihan kohtuullisen hyvin. Pari viikkoa Ryskän onnettomuuden jälkeen Renttu jäi Nellin polkemaksi. Onneksi ei loukkaantunut pahemmin. Parin päivän "sairasloma" ja koira on lähes entisensä. Sen se kuitenkin oppi, että ei ihan niin hanakasti oo enää hevosia haukkumassa. Silloin sen pitää aina tulla hämmentämään kun se luulee, että minä oon vaarassa. Jos siis oon laitumessa ja hevoset innostuu laukkaileen vaikka ne ei ois mun lähelläkään, niin Renttu haluaa "pelastaa" minut hevosten jalkoista ja kiinnittää niiden huomion itseensä, jotta ne ei mua polkis. Se siis vaikka henkensä uhrais mun puolesta.

Syyskuussa sitten syntyi Raivo. Nätti tyttö. Marraskuussa se tuli kotiin emonsa luota, ja on sopeutunut tosi hyvin elämään täällä Huvikummussa. Raivo ei ole nimensä mukaisesti mitenkään raivokas, vaan pikemminkin suht rauhallinen ja nöyrä penikka. Siitä tulee vielä ihan hyvä koira.