maanantai 22. kesäkuuta 2009

Uuteen kotiin


Koirat on viikon asuneet uudessa kodissa. Pojat on niin väsyneitä iltaisin, etteivät meinaa jaksaa lenkille lähteä. Koko pitkät päivät touhuavat pihalla. Renttu on koko ajan irti, ja Ryskä aina välillä valvotusti, sekään ei lähde pihalta mihinkään kun vaan ite touhutaan siinä kanssa. Mutta mettään jos sen kanssa lähtee, niin se hakee hajuja koko ajan, ja sitte se saattaa lähtäkin...

Eilen käytiin purkamassa koirille hirsikoppi. Tulee muuten komea koppi. Saa nähä millon sen ehtii kasaamaan.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Kesä ja kesän kujeet


Ryskä nauttii kesästä. Kevään rapakkoajan se ramppasi rapakoita ees taas. Saattoi kymmenen minuuttia juosta rapakkoa päästä päähän ja jahdata aikaan saamiaan väreitä. Yhtenä iltana lähin mieheni kanssa uittamaan koiria, mutta kuinkas kävikään. Renttu oli koirista se joka ui. Ryskä ei joutanut. Kahlasi vaan, mutta ei uskaltanut uimasilleen. No, kesällä sitten kun tarkenee itsekin veteen, niin kyllä se tulee perässä.

Rentulla on silmä vuotanut varmaan puoli vuotta. Käytän tällä viikolla sen lääkärissä. Toivon ettei se ole mitään silmänpainetautia...

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Persoonallisia piirteitä

Koirilla on hauskoja omia tapoja. Monesti saa nauraa itsensä kipeäksi niiden tottumusten takia. Renttu esimerkiksi on hoksannut, että saa palkan aina kun joku tulee kotiin. Se juoksee aina ensin ovelle vastaan ja välittömästi sen jälkeen keittiön odottamaan palkkaa. Kun Ryskää opetettiin sisäsiistiksi sitä käytettiin usein parvekkeen kautta ulkona ja se sai palkan kun teki tarpeensa ulos. Kiltti ja hyväluontoinen Renttu huomioitiin aina kans. Nykyään Rentulle riittää kun joku käy ulkona tupakalla. Palkka täytyy saada siitä, että tullaan tupakilta takaisin sisään. Renttu juoksee heti keittiöön. Parhaimmillaan tuolille istumaan ja lyö nyrkkiä pöytään, että hän ei oo vielä saanut palkkaa.

Ryskä taas haluaa alempiarvoisena koirana pitää huolen, että hänen puruluunsa ovat hänen, eikä Renttu niihin koske. Jos ei se heti halua syödä luitaan niin se kätkee ne. Minä oon nukkunut varmaan viikon puolimetrinen aloittamaton puruluu tyynyn alla. Ryskän mielestä paras piilo on siellä. Tai jos satun lepäämään sängyllä, niin se saattaa piilottaa puruluunsa mun kainaloon. Tosin se on fiksu, se tietää, ettei siinä kainalossa se luu säily kovin kauan, kun nousen kuitenkin pian ylös. Se pitää kainaloa vain välivarastona ja hakee luunsa parempaan talteen puolen tunnin sisään.

Molemmat koirat tykkäävät saunomisesta. Pojat ehtii lauteille ennen ku ihmiset. Ryskä ei yleensä viihdy ylälauteilla kuin vähän aikaa ja menee sitten lauteiden alle, mutta Renttu saattaa istua kauankin ottamassa löylyä. Joskus yhtä kauan kuin minäkin. Kun Ryskä saa sitten tarpeekseen niin se ryömii oven alta pois vaikka ei meinaa mahtua. Renttu puolestaan rappaa ovea saranapuolelta, että aukaiskaa nyt...

Rentulta on poistettu hevosen potkun seurauksena toiselta puolen yläraateluhampaat. Sain elukkalääkäriltä kananmakuista hammastahnaa ja hammasharjan koiralle jotta voin hoitaa sen hampaita kun puruluun syöminen ei onnistu ku toisella puolella. Koirat huomasi että hammastahna on herkkua ja hampaiden harjaus on hauskaa. En saa nykyään enää koskaan pestä omiakaan hampaitani rauhassa. Vaikka panisin oven kiinni ja yrittäisin kuinka hiljaa suoriutua iltapesusta, niin pojat huomaa ja tulevat kylppäriin hampaanpesukaveriksi. Ryskä aukaisee oven ja siihen tullaan istua napottamaan vierekkäin ja odottamaan, että meillekin hampaan pesu. Pepsodent käy ihan yhtä hyvin kuin kanahammastahna.

Kauppareissuilla koirien kanssa käytän "koira työvoimaa"... Katsokaa video.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Koiratkin maastossa taas


Sainpas muuten naistenpäivän kunniaksi kukkia...

Naistenpäivän aattona kun heräsin, oli aivan makea ilma. Aurinko paistoi ja ulkona oli ehkä 2 astetta pakkasta ja aivan tuuleton ilma. Soitin parille kaverille, että tänään on pakko päästä hevosten kanssa maastoon, ja koirien pitää päästä mukaan. Sain kavereita ja lähdettiin kahdella hevosella ja kahden koiran kanssa pitkälle yli kahden tunnin maastolenkille. Nellillä oli kärryt ja Liisalla ratsastaja. Vanhan kaavan mukaan Renttu reippaana ja kilttinä koirana sai juosta irrallaan, ja oli hyvin huoleton vahdittava, Ryskä oli kärryn kyytiläisellä talutuksessa.

Ryskä juoksi tosi nätisti mukana. Malttoi olla kiskomatta ja oli muutenkin mallikelpoisesti. Sattui kuitenkin semmoinen juttu, että pyytelin koko illan sitten anteeksi Ryyhkänältä, etten ollut ottanut sitä kunnolla huomioon. Mulla oli huono omatunto.

Heti reissun alkupuolella tuli vastaan moottorikelkka. Hetkisen sen jälkeen Nelli päätti mennä täydestä ravista umpihankipellolle ja Ryskää vietiin kanssa. Sitten tuli vastaan lastenvaunut, ja kohta hevosia hermostuttivat juoksevat lapset. Kaikki meni kuitenkin hyvin eikä mitään pakoreaktioita tai muuta mainittavaa sattunut, mutta vaihtuvat tilanteet saivat aikaan sen, etten tyhmä minä tajunnut, että narussa juoksevan koirankin pitää päästä tarpeilleen. Renttuhan kyllä sai omat asiansa hoidettua kun juoksi irti. Sitten Ryskä alkoi juoksemaan vaikeammin, ja pyrkimään kärryn kyytiin. Yritettiin nostaa kyytiin, vaan ei onnistunut. Ei tyhmät ihmiset tajunneet, että koira pyytää saada pysähtyä tarpeilleen. Sitten huusi ratsastaja Liisan selästä, että nyt pitää pysähtyä, koira ei jaksa enää. Ihmettelin, että miten niin ei jaksa. Koira, joka juokse vaikka 5 tuntia yhteenmenoon jäniksen perässä. Katsoin taakseni, ja siellä Ryskä raukka yrittää juosten paskoa. Äkkiä kyytiläinen pois kyytistä ja hevonen seis, että raukka saa hoitaa hommansa loppuun.

Loppu reissu menikin sitten ilman kummempia kommervenkkejä. Ei häirinnyt meidän rauhaamme vastaan tuleva mopo, eikä ohi ajava traktori. Ryskäkin muistettiin päästää pissallekin. Harmi vaan että tästä mukavasta reissusta ei saatu yhtään kuvaa. Kaikilla oli kokoajan kädet täynnä töitä. Vaan sainpas kuitenkin kuvan naistenpäivän kukista...